Hyppää pääsisältöön
Mediatiedote,

Oma Säästöpankki arvioi mahdollista listautumista Helsingin pörssiin kasvustrategian jatkamiseksi

Oma Säästöpankin konttori

Oma Säästöpankki Oyj:n (”OmaSp” tai ”Yhtiö”) hallitus on käynnistänyt strategisen selvityksen arvioidakseen mahdollista listautumista Nasdaq Helsinki Oy:n (”Helsingin Pörssi”) päälistalle ja sen yhteydessä toteutettavaa listautumisantia.

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALTOIHIN, KANADAAN, UUTEEN-SEELANTIIN, AUSTRALIAAN, JAPANIIN, HONGKONGIIN, SINGAPOREEN TAI ETELÄ-AFRIKKAAN TAI MIHINKÄÄN MUUHUN VALTIOON, JOSSA LEVITTÄMINEN TAI JULKAISEMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

Oma Säästöpankki Oyj:n (”OmaSp” tai ”Yhtiö”) hallitus on käynnistänyt strategisen selvityksen arvioidakseen mahdollista listautumista Nasdaq Helsinki Oy:n (”Helsingin Pörssi”) päälistalle ja sen yhteydessä toteutettavaa listautumisantia.

OmaSp:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Partanen kommentoi:

”Listautuminen Helsingin pörssin päälistalle on Oma Säästöpankki Oyj:n yksi tärkeimmistä strategisista tavoitteista. Listautuminen toisi pörssiin useiden vuosien tauon jälkeen uuden liiketaloudellisesti vahvan pankin, jonka omistus- ja pääomarakenne samalla uudistuisivat. Pankkitoiminnan kannattava kasvu luo hyvän pohjan pankin omien pääomien kehitykselle ja toisaalta uudet pääomalähteet antavat mahdollisuuden liiketoiminnan vahvemmalle kehittämiselle. Vaikka tässä vaiheessa vasta arvioimme mahdollista pörssilistautumista, on siihen jo nyt omistajien ja pankin hallituksen täysi tuki. Olen todella iloinen siitä, että Helsingin pörssiin voidaan saada uusi ja raikas finanssialan pörssiyhtiö Oma Säästöpankki Oyj.”

OmaSp:n toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi kommentoi:

”Listautuminen antaisi meille entistäkin paremmat edellytykset toteuttaa pankin kasvustrategiaa myös tulevaisuudessa. Meillä on jo vahvat näytöt kannattavasta kasvusta viime vuosilta. Listautuminen antaisi myös uusille osakkeenomistajille mahdollisuuden osallistua pankin kehitykseen. Asiakkaat puolestaan hyötyisivät pankin kehityksestä parempina palveluina. Lupaamme tarjota asiakkaillemme parhaan pankkikokemuksen henkilökohtaisen asiakaspalvelun ja digitaalisten palvelukanaviemme kautta. Elämme mielenkiintoisia aikoja, odotan innolla tulevia päätöksiä.”

OmaSp on kasvava suomalainen pankki ja se on taseen loppusummalla mitattuna Suomen suurin säästöpankki. OmaSp palvelee ympäri maan 40 konttorissa ja digitaalisten palvelukanavien kautta noin 135 000 asiakasta yli 270 asiantuntijan voimin. OmaSp keskittyy liiketoiminnassaan vähittäispankkitoimintaan ja tarjoaa asiakkailleen monipuolisia pankkipalveluja sekä oman taseensa kautta, että välittäen yhteistyökumppaneidensa tuotteita. Pankki harjoittaa myös kiinnitysluottopankkitoimintaa. OmaSp:n asiakaskunta koostuu pääasiassa henkilöasiakkaista ja PK-yrityksistä. Vakavaraisen pankin kannattavuus oli vuonna 2017 vertailuryhmän[1] paras Suomessa kokonaispääoman tuotolla (ROA) mitattuna. OmaSp:n taseen loppusumma on 2,8 miljardia euroa (30.6.2018). Kaksi OmaSp:n liikkeeseen laskemaa joukkovelkakirjalainaa on listattu Helsingin Pörssiin.

OmaSp odottaa mahdollisen listautumisen parantavan Yhtiön kykyä toteuttaa sen kasvustrategiaa menestyksekkäästi ja vahvistavan entisestään Yhtiön pääomarakennetta. Mahdollisen listautumisen tavoitteena on myös lisätä Yhtiön tunnettuutta ja bränditietoisuutta. Mahdollisen listautumisen toteuttamisesta ja ajankohdasta päätetään myöhemmin.

Danske Bank A/S, Suomen sivuliike toimii OmaSp:n taloudellisena neuvonantajana strategisessa selvitystyössä.

Lehdistötilaisuus

Yleinen lehdistötilaisuus pidetään tänään 13.8.2018 klo 11 Helsingissä OmaSp:n tiloissa Pohjoisranta 4 A 25, 5. kerros.

Oma Säästöpankki Oyj
Hallitus

Lisätietoja:

Oma Säästöpankki Oyj

  • toimitusjohtaja Pasi Sydänlammi. puh. +358 45 657 5506
  • viestintäjohtaja Minna Sillanpää, puh. +358 50 665 92

Oma Säästöpankki Oyj on suomalainen Suomen suurin säästöpankki. Palvelemme ympäri maan 40 konttorissa ja digitaalisten kanavien kautta noin 135 000 asiakasta yli 270 asiantuntijan voimin. Vakavaraisen pankin kannattavuus on koko toimialan parhaimmistoa. Taseemme on 2,8 miljardia euroa. Oma Säästöpankin omistavat suomalaiset säästöpankkisäätiöt ja Oma osuuskunnat. Myös henkilökunta omistaa pankkia. Lupaamme tarjota paikkakunnan parasta pankkipalvelua kaikissa arjen raha-asioissa sekä konttoreissa että digitaalisissa palvelukanavissa. Lähellä ja läsnä omasp.fi

Huomautus

Tämän tiedotteen sisältämä tieto ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi suoraan tai välillisesti Yhdysvalloissa, Kanadassa, Uudessa-Seelannissa, Australiassa, Japanissa, Hongkongissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa. Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta arvopapereiden myymiseksi Yhdysvalloissa, eikä arvopapereita saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (muutoksineen) ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten mukaisesti tai ellei rekisteröintivelvollisuudesta ole poikkeusta. Oma Säästöpankki Oyj:n (”Yhtiö”) tarkoituksena ei ole rekisteröidä mitään osaa suunnitellusta arvopapereita koskevasta listautumisannista Yhdysvalloissa eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Arvopapereiden liikkeeseen laskemiselle, tarjoamiselle, käyttämiselle ja/tai myymiselle on asetettu erityisiä oikeudellisia tai lainsäädännöllisiä rajoituksia tietyissä valtioissa. Yhtiö ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliike eivät ole vastuussa, jos tällaisia rajoituksia rikotaan.

Tiedotteen sisältämä tieto ei muodosta tarjousta myydä tai tarjouspyyntöä hankkia tiedotteessa mainittuja arvopapereita, eikä arvopapereita myydä tai tarjota alueilla, joilla kyseisten arvopapereiden tarjoaminen, hankinta tai myynti olisi lainvastaista ennen niiden rekisteröintiä taikka rekisteröintivelvollisuutta koskevan poikkeuksen tai muun kyseisten alueiden arvopaperilakien mukaisen hyväksynnän saamista. Sijoittajien ei tule hyväksyä tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita koskevaa tarjousta tai hankkia tämän tiedotteen tarkoittamia arvopapereita, elleivät he tee sitä Yhtiön julkaisemaan esitteeseen sisältyviin tietoihin perustuen.

Yhtiö ei ole antanut valtuutusta arvopapereiden tarjoamiseen yleisölle missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa. Lukuun ottamatta Suomea, missään Euroopan talousalueen jäsenvaltiossa, joka on pannut täytäntöön Esitedirektiivin (kukin "Relevantti Jäsenvaltio"), ei ole tehty eikä tulla tekemään mitään toimenpiteitä arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle siten, että se edellyttäisi esitteen julkaisemista Relevantissa Jäsenvaltiossa. Tämän seurauksena arvopapereita voidaan tarjota Relevanteissa Jäsenvaltioissa ainoastaan (a) Esitedirektiivissä määritellyille kokeneiden sijoittajien edellytykset täyttäville oikeushenkilöille tai (b) missä tahansa muussa Esitedirektiivin 3(2) artiklan mukaisessa tilanteessa. Tässä kappaleessa ilmaisu "tarjota arvopapereita yleisölle" tarkoittaa viestimistä millä tahansa tavalla ja antamalla riittävästi tietoa tarjouksen ehdoista ja tarjottavista arvopapereista, jotta sijoittaja pystyy päättämään arvopapereiden käyttämisestä, ostamisesta tai merkitsemisestä, kuten ilmaisu voi vaihdella jäsenvaltiossa tehtyjen täytäntöönpanotoimenpiteiden seurauksena. Ilmaisu "Esitedirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2003/71/EY (muutoksineen, mukaan lukien 2010 Muutosdirektiivi, siltä osin kuin se on pantu täytäntöön Relevantissa Jäsenvaltiossa), ja se sisältää kaikki relevantit täytäntöönpanotoimenpiteet Relevantissa Jäsenvaltiossa, ja ilmaisu "2010 Muutosdirektiivi" tarkoittaa direktiiviä 2010/73/EU.

Tässä esitetyt tiedot on suunnattu ainoastaan (i) henkilöille, jotka ovat Ison-Britannian ulkopuolella tai (ii) henkilöille, joilla on ammattimaista kokemusta sijoittamisesta Ison-Britannian vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen ("Määräys") 19(5) artiklan tarkoittamalla tavalla ja (iii) Määräyksen 49(2) mukaisille korkean varallisuustason omaaville tahoille (high net worth entities) taikka muille henkilöille, joille asiakirja voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki edellä mainitut henkilöt yhdessä, "Relevantit Henkilöt"). Kaikki tähän tiedotteeseen liittyvä sijoitustoiminta on ainoastaan Relevanttien Henkilöiden saatavilla ja siihen ryhdytään ainoastaan Relevanttien Henkilöiden kanssa. Kenenkään, joka ei ole Relevantti Henkilö, ei tule toimia tämän asiakirjan perusteella tai luottaa sen sisältöön.

Tulevaisuutta koskevat lausumat

Tietyt tässä tiedotteessa käsitellyt lausumat ovat tulevaisuutta koskevia lausumia. Tulevaisuutta koskevat lausumat koskevat muun muassa suunnitelmia, oletuksia, ennusteita, päämääriä, tavoitteita, pyrkimyksiä, strategioita, tulevaisuuden tapahtumia, tulevaisuuden liikevaihtoa tai tulosta, investointeja, rahoitustarvetta, yritysostoja koskevia suunnitelmia tai aikeita, Yhtiön kilpailuvahvuuksia ja -heikkouksia, taloudelliseen asemaan, tulevaan liiketoimintaan ja kehitykseen liittyviä suunnitelmia tai tavoitteita, liiketoimintastrategiaa sekä toimialaa, poliittista ja lainsäädännöllistä ympäristöä koskevia oletettuja suuntauksia sekä muita ei-historiallisia tietoja, kuten liikevaihdon kasvua, käyttökatteen kasvua, kustannussäästöjä, investointeja, suunniteltua listautumisantia ja listautumista, tulevaisuuden rahavirran kehitystä, liikevoittoprosenttia, operatiivisia investointeja, nettovelan ja käyttökatteen suhdetta, liikevaihtoa ja liiketulosta. Tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan joissakin tapauksissa tunnistaa tulevaisuutta koskevien ilmaisujen käytöstä, kuten ”uskoa”, ”aikoa”, ”saattaa”, ”voida” tai ”pitäisi” tai muista vastaavista tai vastaavista kielteisistä ilmaisuista.

Tässä tiedotteessa käsitellyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat erilaisiin oletuksiin, joista monet vuorostaan perustuvat oletuksiin. Tulevaisuutta koskeviin lausumiin liittyy luonnostaan sekä yleisiä että yksilöitäviä riskejä, epävarmuustekijöitä ja oletuksia. Lisäksi on olemassa riski siitä, etteivät arviot, ennusteet, suunnitelmat ja muut tulevaisuutta koskevat lausumat toteudu. Riskien, epävarmuustekijöiden ja oletusten johdosta tulevaisuutta kohdistuville lausumille ei tule antaa merkittävää painoarvoa. Tämän tiedotteen tiedot, näkemykset ja tulevaisuutta koskevat lausumat ilmaisevat ainoastaan tämän tiedotteen päivämäärän mukaista asiantilaa. Ellei lainsäädännöstä muuta johdu, Yhtiö ja Danske Bank A/S, Suomen sivuliike eivät vastaa tässä tiedotteessa olevien tulevaisuutta koskevien lausumien päivittämisestä tai korjaamisesta eivätkä sitoudu julkaisemaan tällaisia päivityksiä tai korjauksia.

[1] Vertailuryhmään kuuluvat Aktia, OmaSp, Suomen Hypoteekkiyhdistys, Ålandsbanken, POP-pankit ja Säästöpankit. Lähde: Finanssivalvonta ja OmaSp

Ajankohtaista

Lue lisää aiheesta Omannäköinen ura - Hanna Lindholm
OmaSp:n asiantuntija Hanna Lindholm
OmaStoori

Omannäköinen ura - Hanna Lindholm

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Superlauantai OmaSp Stadionilla 4.5.
Oma Säästöpankin asiantuntija
Tapahtuma

Superlauantai OmaSp Stadionilla 4.5.

Lue lisää

Lue lisää aiheesta Sijoitusilta Joroisissa 24.4.
OmaSp:n asiantuntija pitää esitystä yleisölle
Tapahtuma

Sijoitusilta Joroisissa 24.4.

Lue lisää